Toissailtana keskustellessani poikaystäväni kanssa tajusin, että olen todella onnellinen hänen kanssaan. Aikaisemmissa suhteissa en ole koskaan vaivautunut todella avaamaan omituista, sisäistä maailmaani, mutta nyt olen vihdoin löytänyt ihmisen, jonka kanssa jaan saman ajatusmaailman. On ihana tunne, kun tiedän, että toinen ihminen varmasti ymmärtää, mitä mielessäni liikkuu ilman, että sitä pitäisi selitellä sen kummemmin. Johtopäätöksenä olenkin ymmärtänyt, että psyykkinen samankaltaisuus ja ymmärrys ovat tärkeitä suhteessa ja ehkä juuri ne kertovatkin Sen Oikean löytyneen (jos nyt siihen yhteen ja ainoaan oikeaan uskoo). Jotenkin osaan päästä kokonaan eri maailmaan mielessäni ja nyt minulla on kumppani, kenen kanssa sen maailman voin jakaa, ja joka ymmärtää. En ole aikaisemmin edes vaivautunut, vaikka suhde olisikin muuten ollut hyvä.

Ennen nykyistä suhdettani seurustelin miehen kanssa, joka oli täydellinen. Hän piti minusta hyvää huolta, käyttäytyi todella hyvin, teki kaiken täydellisesti. Mutta tajusin, ettei hän ole täydellinen MINULLE. Nykyinen poikaystäväni vastaa minun kuvaani täydellisestä; kaiken ei aina tarvitse olla pelkkää ruusutarhaa ja hänessä on myös omat miehiset puolensa. Vaikka jotkut "miesten jutut" eivät minua vähempää voisi kiinnostaa, olen silti sitä mieltä, että miesten kuuluu niitä tehdä, kuten katsella urheilua jne. Entiseni ei tätä tehnyt vaan keskittyi täysillä minuun. Imartelevaa, mutta en tunne olevani sen arvoinen, varsinkin kun mietin miten käyttäytymiseni vaihtui suhteemme loppua kohden.

Tällä hetkellä kuitenkin tunnen vahvasti löytäneeni oman onneni ja kumppanin elämäni tielle.