Onko muiden onni meidän epäonnemme? Näkiessämme muiden onnelliset kasvot ja kuullessamme heidän heleät naurahduksensa tutkiskelemme itseämme väistämättä. Esimerkiksi tuplatreffeillä. Katsot toista paria ja huomaat, kuinka he nauravat ja suukottelevat ja näyttävät iloista ja onnellista naamaa koko ajan. Onko se vain kulissia? Onko oma suhteeni todellakin repsahtanut vai olenko vain vakavampi ihmisenä? Olen tuntenut itseni onnelliseksi koko ajan. Tänään näin ystäväni ja hänen poikaystävänsä, kävimme nelistään ulkona. Ystäväni nauroi lakkaamatta ja selitti, mitä kaikkea he ovat suunnitelleet. Väistämättä aloin ajatella omaa suhdettani istuessani heitä vastapäätä oman tärkeimpäni kanssa. Enkö vain osaa näyttää onneani ja iloani julkisella paikalla, onko kyse ihan perustavoista? Ehkä. En osaa sanoa. Tällä hetkellä tiedän vain, että mieleni on hieman maassa. Saattaa johtua pitkästä päivästä tai sitten vain ystävän näkeminen pilvilinnoissa saa mielen madaltumaan. Tottakai olen onnellinen hänen puolestaan, voin sanoa sen vilpittömästi, vaikka sisällä tunnenkin pienen kateuden pistoksen. Kukapa ei haluaisi olla yhtä onnekas kuin miltä muut ihmiset ympärillä näyttävät?